Oikei, lupasin vielä angstatikin täällä, elikkä kertoa koulukiusaamisesta.

Tästä tulee jotain tosi sekavaa, sitä on vaikea selittää. Ja tämä on ensimmäinen kerta kun kerron siitä.

Okei, aloitetaampas... *vetää syvään henkeä*

Meillä oli vitosella tosi lepsu ope, joka ei saanut meidän luokkaa tosiaankaan kuriin. Se alkoi sillä, että minua alettiin sanomaan räkikseksi... Aluksi otin koko nimittelyn huumorilla, ehkä ei olisi pitänyt, sen olisi voinut ehkä vielä pysäyttää. Nykyään inhoan tuota nimeä.

Jossain vaiheessa kun tehtiin koruja koulussa, niin minun korut lensi ikkunasta pihalle ja meidän luokka oli onnellisesti ylimmässä kerroksessa... Korut löytyi, mutta minulla oli silloin itku tosi lähellä. Kerroin opelle, mutta meillä oli niin lepsu ope, kuten jo sanoin...

Anyway, minua alettiin vältellä. Kun kuljin ohi ja vahingossa tönäisin jotain niin se oli heti että:" Hyii! Räkis koski miuhun!" Ja meillä oli koulussa "äänestyksiä", aina kun ope lähti johonkin. Eli joku huusi jonkun mielipiteen ja sanoi että kuka on samaa mieltä niin viittaa. Se oli hauskaa siihen asti, kun joku alkoi huutamaan jotain minusta, en jaksa nyt muistaa mitä...

Kutosen alussa meillä vaihtui ope ja aluksi ei ollutkaan mitään, olin tosi toiveikas että nyt se loppui. Kiusaaminen kuitenkin jatkui, kutosen alku oli vain tyyntä myrskyn edellä.

Ja nyt sitä ollaan jo yläasteella, onneksi meidän luokalla ei ole kuin muutama edellisestä koulusta, mutta johon nekin on onnistunut tartuttamaan sen räkis-nimityksen. Ja muunkin, tosin ei nyt ole ollut mitään sen vakavampaa... Jos se menee pahemmaksi, niin kerron jollekkin opelle, en jaksa tätä enää.

Tuntuu kuin haluaisi kirkua ja purkaa tuskansa ilmoille, mutta ei saakaan minkäänlaista ääntä ilmoille.
Ahdistaa, tuntuu kuin jokin kylmä möykky painaisi koko ajan rinnassa. Ei jaksa.

Onneksi minulla on myös ihania kavereita, tosin ei ne tajua. Paitsi yksi, johon tutuistuin vasta kunnolla kuutosella saksan kautta. Sitäkin on ainakin jollain tasolla kiusattu ja se ymmärtää.

Äiskälle ja iskälle kerroin vasta tänä kesänä, kun yksi ääliö tuli meidän luokalle ja äiskä oli että:" Miten sulla on tommone asenne niihin?"

Näin myöhemmin ajatellen, jo joskus eskarissa oli yksi ääliö (joka on pikkusiskoni kaverin isosisko), joka oli vuotta nuorempi ja jäi täten vielä vuodeksi eskariin kun itse lähdin kouluu, haukkui minua vauvaksi ja pojaksi, kun minulla oli ihan lyhyeksi leikatut hiukset.

Teksti voi olla hieman repaleista, en ole koskaan kertonut tai kirjoittanut mihinkään koko totuutta.

Mutta se ei ole kivaa, eikä sitä voi selittää. Kuin ei pystyisi sen kylmän möykyn takia ajoittain kunnolla hengittämään.

Musiikki auttaa tosin paljon, siihen voi hukuttautua.